sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Yläkoululaiset uskovat lukio-opiskelun olevan rankkaa

Yhdeksäsluokkalaiset Mikkelin alueen yläkouluista kävivät tutustumassa kuluneella viikolla Mikkelin lukioon. Koulumme opintomahdollisuuksia esitteli heille suuri joukko vanhempia opiskelijoita eri aineisiin keskittyvissä työpajoissa. Kysyimme muutamalta peruskoulunsa päättävältä heidän käsityksiään lukio-opinnoista.


Kaikki haastattelemistamme yläkoululaiset sanoivat kaipaavansa lukion tarjoamia lisävuosia tulevaisuutensa miettimiseen ja yleissivistyksen kartuttamiseen. Osa mainitsee myös ettei ammattikoulu tarjoa kiinnostavia vaihtoehtoja.

Heljä Halosen (vas.) sisarukset ovat opiskelleet lukiossa. Tiia Anttonen taas on kuullut lukio-opiskelusta kavereiltaan.


“Amiksesta ei löydy minulle juuri sopivaa alaa”, sanoo Heljä Halonen Mikkelin lyseosta.

“Yleissivistys kiinnostaa enemmän kuin se, että tehtäisiin käsillä koko ajan jotain”, toteaa Anni Kokkonen Rantakylän yhtenäiskoulusta.

Kaikilla haastattelemillamme yläkoululaisilla oli muodostunut jonkinlainen käsitys lukiosta kavereiden ja vanhempien sisarusten kautta. Yhdeksäsluokkalaiset olettavat lukion olevan rankempaa ja itsenäisempää aikaisempaan verrattuna.

Anni Kokkonen (vas.) ja Maija Putkonen uskovat lukiossa opiskelemisen olevan rankkaa.


“Odotan lukion olevan rankkaa”, toteaa Maija Putkonen Rantakylän yhtenäiskoulusta. “Ei ole kovin kivaa katsoa lukiossa opiskelua vierestä, eikä se näytä kovin helpolta. Toisaalta en ole niin kuvitellutkaan.”

“Ajattelen, että lukio on paljon rankempaa kuin yläkoulu. Luulen, että lukiossa ollaan paljon enemmän vastuussa omasta tekemisestä”, toteaa myös Tiia Anttonen Mikkelin lyseosta.

Toisaalta jatko-opintoihin voi alkaa jo valmistautua yläkoulun aikana. Anttolan yhtenäiskoulun opinto-ohjaaja ja äidinkielen opettaja Sohvi Pietilä sanoo, että yläkoulussa on tärkeintä hankkia perustaidot ja -tiedot, joilla pärjää peruskoulun jälkeisissä opinnoissa, oli sitten kyseessä lukio tai ammattikoulu.

“Lisäksi yksittäisissä oppiaineissa kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin. Esimerkiksi äidinkielessä kannattaa seurata mediaa ja opetella tunnistamaan eri tekstilajeja. Lukiota varten on tärkeää hankkia hyvät opiskelutaidot”, hän summaa.

 Mikkelin lukion opinto-ohjaaja Hannu Huotelin kertoo, että Mikkelin yhdeksäsluokkalaisista lukioon haki harjoitushaussa 234 oppilasta. Yksittäisiä hakijoita tulee lähialueelta ja muualtakin. Lopullinen hakijamäärä tiedetään kevään yhteishaun jälkeen. Hakijoita Mikkelin lukioon on vuosi vuodelta vähemmän, koska Etelä-Savon väkiluku pienenee.

Ysiluokkalaiset ja Anttolan yhtenäiskoulun opo vastaavat lukio-opiskelua koskeviin kysymyksiin. Millaista lukion kuvitellaan olevan? Kuinka valmistautua?

Teksti: Jyri Huttunen & Pilvi Korhonen
Video & Kuvat: Lotta Rahikainen & Noora Hakulinen

Lue myös: Jyri Huttusen kommentti lukion työmäärästä

Juttua muokattu 21.1. klo 17:12. Hannu Huotelinin nimi lisätty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti