sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Onko Mikkeliin jääviä?

Viimeistään lukiossa ruvetaan pohtimaan omaa tulevaisuutta. Lukiolaisilla tie johtaa yleensä jatko-opintoihin, mutta monelle tuottaa vaikeuksia löytää kiinnostava ala. Kaikki eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi opintojen jatkamista Mikkelissä.


Myös Mikkelissä lukiolaiset pohtivat, mitä lukion jälkeen tekisi. Kaikille ei kuitenkaan tule mieleen jäädä Mikkeliin. Kotikaupungissamme on kuitenkin hyvät jatko-opintomahdollisuudet; täällä voi opiskella Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa tai Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella. Toisaalta moni haluaa jo muuttaa muualle.
“Monella tuntuu olevan ajatus, että en mä tänne halua jäädä”, toteaa Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen opiskelijavaihtokoordinaattori Annamari Vahvaselkä. “Joillekin se tuntuu olevan kynnyskysymys: he sanovat, että ihan kiva, mutta en mä tänne Mikkeliin halua jäädä.”























Kansainvälistyminen on mahdollista myös kotikonnuilla
Mikkelissä toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yksikkö, joka tarjoaa koulutusta International Business -kandidaattiohjelmassa. Ohjelma on englanninkielinen ja suuri osa sen opiskelijoista ulkomaalaisia.

“Pääosa opiskelijoistamme tulee muualta Suomesta. Lisäksi noin kolmannes tulee ulkomailta”, kertoo ohjelman markkinointikoordinaattori Miia Savolainen.

Savolainen toteaa, että kansainvälisyys on valttikortti tulevaisuuden työelämässä. Opiskelijavaihtokoordinaattori Vahvaselkä on samoilla linjoilla ja toteaa ohjelman antavan hyvät valmiudet kansainvälisyyteen:

“Ohjelman professorit tulevat ympäri maailmaa, mikä antaa perspektiiviä. Ulkomaiset luennoitsijat ja opiskelijat tuovat erilaista tietoa taustastaan ja siitä miten asiat hoidetaan muualla. Opiskelijoille muodostuu jo opiskeluaikana laaja kansainvälinen verkosto. Se antaa hyvät eväät tulevaisuuteen.”

Aalto-yliopiston BScBA-ohjelman uusista opiskelijoista vuosittain vain pari on mikkeliläisiä, loput tulevat muualta Suomesta ja maailmasta. Paikallisuus tuo kuitenkin Savolaisen mielestä tiettyjä etuja; mikkeliläinen voi opastaa muita opiskelijoita kotikaupungissaan, toisaalta ei tarvitse järjestää koko elämää uusiksi, toisin kuin muuttaessa uudelle paikkakunnalle.

“Ei tarvitse pelätä jämähtävänsä vanhaan. Kaveripiiri muuttuu väkisinkin ja uusien kavereiden myötä kaupunki tuntuu ihan eri paikalta”, sanovat sekä Vahvaselkä että Savolainen.

Myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvät mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Xamkin kaikkiin koulutusohjelmiin voi sisältyä opiskelijavaihtoa kahdenvälisten vaihtosopimusten tai eri vaihto-ohjelmien kautta.

“Ulkomailla opiskeleminen tarjoaa opintojen lisäksi uusia ystäviä, kielitaitoa ja itsevarmuutta. Vaihto tehdään yleensä toisena tai kolmantena vuonna. Suoritetut opinnot luetaan hyväksi tutkintoon, jolloin valmistuminen ei viivästy”, selostaa ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Anna-Maija Hunter.

Lisäksi Xamkissa voi suorittaa tutkinnon osia tai kokonaisia tutkintoja englanniksi. Kokonaan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia on viisi. Ohjelmien opiskelijat tulevat kaikkialta maailmasta.

Anna-Maija Hunter, liiketalouden opiskelija Xamkissa

Pienemmässä ryhmässä opiskelu on selkeämpää
Mikkelin Aalto-yliopistolla opiskellaan pienissä ryhmissä, toisin kuin suuremmissa yliopistoissa.

“Pienemmissä ryhmissä opiskelu on henkilökohtaisempaa ja selkeämpää”, Savolainen toteaa. “Ei monen sadan hengen luennon jälkeen jäädä kysymään proffalta mahdollisista epäselvyyksistä. Täällä se on mahdollista.”

Savolaisen mukaan myös opetustavat poikkeavat suuremmista yksiköistä. Hän sanoo, että Mikkelin yksikössä tehdään ryhmätöitä ja opiskellaan asioita keskustellen, mikä ei välttämättä onnistu isoissa yliopistoissa.


Tehokkaasti työelämään

Ammattikorkeakoulu on nopea väylä työelämään. Tutkinnon suorittamiseen kuluu kolmesta neljään vuotta. Opiskeluun sisältyy teorian lisäksi myös käytännön harjoitteita, ja Xamkin opetustiloja on suunniteltu myös käytännön harjoitteille. AMK-tutkinnolla voi edetä jopa tohtoriksi. “Ammattikorkeakoulumme tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa jo opintojen aikana. Työelämän kanssa tehdään erilaisia kehittämis- ja projektitöitä”, kertoo Hunter.

Myös Aalto-yliopiston International Business -kandidaattiohjelmasta valmistutaan keskimääräistä nopeammin työelämään. Opiskelijat valmistuvat kauppatieteiden kandidaateiksi keskimäärin 2,5 vuodessa, josta puoli vuotta on opiskelua ulkomailla. Opiskeluun kuuluu myös yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Tutkinnon suorittaneilla on opinto-oikeus Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin.




Teksti: Jyri Huttunen Kuvat: Pilvi Korhonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti